Suuri, valkoinen talo pilkisti pitkän ajomatkan jälkeen herättäen kaikki rakkaimmat muistoni eloon. Niin paljon oli tapahtunut tässä talossa…
 
 Olin hyvilläni, että matka oli vihdoinkin ohi. Olimme matkustaneet autoilla saadaksemme ne mukaamme. Autoja oli aivan liikaa; Carlisle ja Esme matkasivat Carlislen mustalla Mercedeksellä, Rose ja Emmett Rosen uudella, vähän aikaa sitten hankitulla sinisellä avoautolla, jossa oli kuomu päällä, Alice ja Jasper Alicen Porschella jonka hän sai kymmenisen vuotta sitten, Nessie ja Jake minun suhteellisen vanhalla Ferrarillani ja minä ja Edward Edwardin Volvolla. Olin tietenkin tyytyväinen saadessani hieman kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, mutta en saanut Charlien kasvoja mielestäni hetkeksikään. Olin toki soitellut hänelle päivittäin, mutta olin nähnyt hänet viimeksi vuosia sitten. Renesmee oli ollut niihin aikoihin noin seitsemänvuotiaan näköinen. Charlie oli pyytänyt meitä tulemaan taas pian takaisin, mutta tiuha muuttovauhti, Renesmeen nopea kasvaminen ja Jasperin hetkittäiset ongelmat olivat lykänneet suunnitelmia. Suurin ongelma tulisi olemaan ihmisiltä piiloutuminen. Emme voisi liikkua Forksissa ihmisten näkyvissä tunnistusvaaran vuoksi. Aioimme käydä Charlien ja susien luona ja viipyä pari päivää, ennen kuin jatkaisimme Forksista poispäin.
 
   Totta puhuen minua hirvitti palata Forksiin; hirvitti ja kiehtoi. Halusin hirveästi tavata Charlien, mutta samalla minua huoletti hänen reaktionsa meihin. Siitä oli niin kauan, kun hän näki minut viimeksi kunnolla… Olin lähetellyt hänelle valokuvia minusta, Jakesta, Edwardista ja Renesmeestä. Oli kuitenkin eri asia kohdata vampyyri silmästä silmään.

  Näitä asioita puiden hyppäsin autosta Rosen viilettäessä ohitseni kasa matkalaukkuja käsivarsillaan. Hän vilkaisi järkyttyneenä muutamaa kassiani, jotka olin ottanut mukaani liian suuresta vaatevarastostani, selvästi inhoten välinpitämättömyyttäni muotia kohtaan. Alicenkin ilme enteili nuhdesaarnaa, joten päätin liueta paikalta.

  Käännyin Edwardia kohti, joka penkoi juuri auton tavaratilaa etsien jotakin. Suljin keskittyneenä silmäni ja siirsin kilpeäni niin, että Edward pääsi kuulemaan ajatukseni. Ajattelin itseäni ja Edwardia viilettämässä kohti omaa, syntymäpäiväksi saamaani pikku mökkiämme kohti. Samassa Edward tarttui käteeni ja annoin kilven napsahtaa takaisin paikoilleen. Kilven säätely oli todella hyödyllistä tällaisissa tilanteissa, kun halusin kertoa Edwardille jotain salaisesti. Olin silti hyvilläni siitä yksityisyydestä, jonka kilpi minulle antoi; Edwardhan tylsistyisi kuoliaaksi, jos saisi kuulla todelliset mietteeni…

  Lähdimme juoksemaan kohti metsää muiden ihmettelyistä välittämättä. Edward loikkasi väreilevän joen ylitse tuulen leikkiessä hänen kuparinruskealla pehkollaan. Minä seurasin heti perässä ja laskeuduin sulavasti hänen viereensä tennarinkärjilleni. Lähdin nauraen juoksemaan mökkiämme kohti niin lujaa kun pääsin. Edward antoi minun sillä kertaa voittaa. Onnellisena silmäilin tuttua paikkaa vahvoilla silmilläni.
    Ihastuttava kivimökki kohosi metsän keskeltä yhtä hurmaavana kuin muistinkin. Pieniä ränsistymisen merkkejä oli, mutta se teki talosta entistä kodikkaamman. Tuuli heilutteli takapihalla sateessa kastuneita ruusuja pienen lampemme väreillessä tuulenvireessä. Liidin ulko-ovelle, joka oli lukitsematta. Edward seurasi minua hiljaa, muistellen. Vaikka suurin osa huonekaluista oli siirretty muuton yhteydessä pois, muistot olivat tallella. Hymyilin aurinkoisesti löytäessäni Jane Austenin kirjakokoelman, jonka olin jättänyt taloon kiireisen muuton yhteydessä. Edward hymyili minulle enkelinkasvot loistaen ja kääntyi samassa ovelle päin. Minäkin saatoin kuulla kahdet askeleet, jotka lähestyivät mökkiä juosten. Jacob, tunnistin raskaasta vetisestä sydämenlyönnistä, sekä Renesmeen perässä lepattavasta nopeasta pulssista. Renesmee kurkisti ovenraosta hymyillen mitä kauneinta hymyään Jacobin tömistellessä perässään. Minä ja Edward annoimme tulokkaille tilaa heidän ahtautuessaan olohuoneeseen (toisin sanoen Jacobin ahtautuessa, Nessielle se ei ollut ongelma eikä mikään).

 Renesmee pyörähteli ympäriinsä silmät suurina.

 “Minä muistan, kun luit tässä minulle kerran yhtä kirjoistasi, äiti”, hän hymyili nähdessään vanhan sohvan huoneen nurkassa. “Ja muistan, kuinka isä istui takkatulen ääressä kuunnellen sinua. Muistan sen…”

  Hän jatkoi eteenpäin ja astuimme hänen vanhaan huoneeseensa. Tyttö katsoi liikuttuneena lapsuutensa muistoja, silmät haikeasti tuikkien. Nostin lattialta suuren korun irvistäen; muistin selvästi Arolta saamani häälahjan. Timantti kimalsi huoneen valossa. Me kaikki tuijotimme riipusta hiljaa, muistaen päivän jona olin sitä käyttänyt. Sysäsin korun säpsähtäen kirjahyllylle.
 
 Renesmee tuijotti korua mietteliäänä. Huomasiko Jacob, kuinka Renesmee punastui korua ajatellessaan? Vilkaisin silmäkulmastani Edwardia, joka mietti jotakin otsa rypyssä. Samassa kännykkäni alkoi värisemään ja kaivoin sen taskustani.
 
 “Hei, isä”, vastasin karkeammalla äänelläni. Ääneni oli kuin kellojen helinää, mutta olin harjoitellut ihmismäistä rooliani jo pidempään, joten ääneni ei pistänyt enää niin korvaan. “Mitä kuuluu?”

  Charlie ei vastannut. Kuulin hänen astelevan keittiössä edestakaisin, levottomasti. Sue laittoi ruokaa, kuulin astioiden kilinän. Charlie veti muutaman kerran syvään henkeä ennen kuin kysyi: “Oletteko te Forksissa?”
  “Olemme. Ajattelin että… Ehkä voisimme tulla käymään?” Pidätin hengitystäni.
   Charlie oli hetken hiljaa, ennen kuin kuiskasi: “Bells, olet tervetullut milloin vain. Minulla… Minulla oli hirveän ikävä sinua, tyttö. Otathan Nessien mukaan?”
  “Tietysti, ja Edwardin ja Jaken myös. Niin että… Nähdään pian”, minä sanoin kännykkää puristaen.
   “Nähdään”, Charlie henkäisi ja katkaisi puhelun.


                                                                                           ***



  “Vouh, täältähän on kadonnut yksi kokonainen kioski!” Jacob huudahti autoni takapenkiltä ajaessamme Forksin keskustan läpi.
  “Jake, en tajua miksi lasket kioskeja tällaisena hetkenä”, irvistin autoni ratin takaa. Edward katseli minua hiljaa Jacobin kumartuessa takapenkiltä eteenpäin korvani juureen.
  “Relaa Bells, sehän on vain Charlie eikä mikään vihollislauma”, hän tuhahti. Mulkaisin Jacobia ja huokaisin heti perään. Turhaan minä Jakelle kiukuttelin.
   “Anteeksi Jake”, minä siis sanoin, “olen vain niin hermona.”
  “Anteeksipyyntö hyväksytty”, Jacob hymyili ja taputti olkapäätäni lohduttavasti. Katsahdin häntä hymyillen pienesti. Rakastaisin Jacobia aina, hän olisi paras ystäväni ikuisesti.

  Käänsin Ferrarini tutulle kadulle jännityksen nipistellessä vatsassani. Renesmee liikehti takanamme levottomasti, sydän hakaten villisti. Näin keittiön verhon heilahtavan.

  Astuimme autosta ulos entisen kotitaloni etupihalla. Vedin henkeä pitkään ja syvään, valmistautuen Charlien reaktioon. Renesmee kiskoi paitansa helmaa alemmas ja kohensi kutrejaan hermostuneena. Edward veti minut hellästi kainalossaan eteenpäin Renesmeen ja Jacobin seuratessa perässämme. Laahustin ihmisvauhtia ovelle, hengitin syvään ja koputin varovasti.

  Kuulin Charlien juoksevan ovelle. Kolme hengästynyttä hengenvetoa, ja hän avasi meitä erottavan oven.

  Tuijotin isääni sanaa sanomatta. Hänen hiusrajansa oli noussut ylöspäin paljastaen lisää otsaa. Kasvoihin oli ilmestynyt muutamia ryppyjä ja vatsa oli pullistunut hiukkasen. Suklaanruskeat silmät tutkivat kasvojani häikäistyneinä. Pian hän kuitenkin tokeni ja avasi suunsa.

  “Bella.” Hän tuijotti kultaisiin silmiini silmät kosteina. Hän kohotti kätensä ja minä kävelin hänen syleilyynsä. Charlie nyyhkäisi ja silitti kömpelösti hiuksiani vavahtaen kylmää kosketustani. Irrottauduin hänestä välittämättä poltteesta kurkussani.
  “Isä.” Hymyilin ja katsahdin ympärilleni. “Pitkästä aikaa.”
   Charlie pyyhkäisi silmäkulmiaan murahtaessaan: “Ihan liian pitkän. Bells, et tiedä kuinka onnellinen olen tästä hetkestä. Että olet tässä elävänä edessäni.” Hän pudisteli häkeltyneenä päätään muuttumattomalle ulkomuodolleni ja korjasi: “No, tarpeeksi elävänä.”
 
 Samassa Sue Clearwater kurkisti keittiön kulman takaa. “Ruoka on pöydässä”, hän ilmoitti kohteliaasti ja jäi tuijottamaan minua säikähtäneenä. “Bella! Oletpas sinä…” Hän etsi epätoivoisesti kuvaavaa sanaa. “…hyvinvoivan näköinen!” Hän vilkaisi apua hakien ovelle ja hymyili. “Jacob Black! Kuinka mukavaa nähdä sinua!”
 
 Vasta nyt Charlie tuntui muistavan muut vieraat. Hän kääntyi ovelle päin, silmät etsien. Renesmee kurkisti Jacobin selän takaa silmät alas luotuina, posket suloisesti punertuen. Hän oli nähnyt vaivaa ulkonäkönsä eteen: hän oli pannut ylleen Rosalien kanssa ostamansa vihreän silkkitopin sekä kevyen hameen. Hiuksensa hän oli kiinnittänyt pinneillä taakse. Renesmee halusi kovasti olla mieliksi Charlielle. Katselin heltyneenä hänen ponnisteluaan; Charlien haju oli herkullinen.

  “Nessie”, Charlie sanoi liikuttuen jälleen. Seurasin hänen reaktiotaan hänen katsoessaan tyttöä. Charlie oli häikäistynyt, sen näki hänen kasvoistaan. Renesmee pakotti itsensä Charlien eteen.
  “Hei ukki”, hän kuiskasi hymyillen ujosti. Charlien kasvot vääntyivät onnelliseen virneeseen.
   “Hei Nessie”, hän kähisi ja rutisti minut ja Renesmeen lämpimään syliinsä. Kuulin Renesmeen pidättävän henkeään veren lämmön iskeytyessä vastaan.
  “Tervetuloa kotiin”, Charlie hymyili.