Jacob


  “Nessie, älä viitsi. Tuo on naurettavaa.”

  Nessie katsoi pelokkaana ympärilleen, peläten Bellan tai Edwardin ilmaantumista paikalle. Ja minä kun olin vasta tarttunut häntä kädestä, hitto soikoon! Ja tuo ihmeellinen tyttö seisoi silti niin lähellä, niin vastustamattomana… Kaunis hymy huulillaan hän lähestyi, huulet töröllään…

  … Ja seuraavassa hetkessä tipahdin sängyltä alas kolauttaen pääni. Kohottauduin manaten lattialta ympärilleni katsoen. Huone oli vieras, tunnistin sen jotenkuten Bellan entiseksi huoneeksi. Kaunista kuparinruskeahiuksista tyttöä ei näkynyt missään.

  Tömistelin alakertaan huolen nakertaessa reikää vatsaani. Tai sitten minulla oli vain nälkä, mutta olin huolissani yhtä kaikki. Tulin aina oudon levottomaksi Nessien ollessa poissa näköpiiristäni. Keittiöstä kuului ääniä, joten kurkistin kulman takaa sisään.
  
  Ylitseni hulvahti lämpö ja sitten huojentava rauhallisuus nähdessäni, kuka pöydän äärellä istui. Tyttö selaili sanomalehteä hiljaa vilkuillen vastapäätä istuvaa Charlieta, joka ryysti hänkin hyvin hiljaisena kahviaan. Nessien edessä oli lautasellinen ruokaa: näin, kuinka hän piilotti sitä roskikseen Charlien silmän välttäessä. Vaikka kaksikko oli hyvin hiljainen, he selvästi nauttivat toistensa seurasta. Eivät viitsineet edes huomioida minua, vaikka he varmasti olivat kuulleet tuloni.

  “Hyvää huomenta vain teillekin”, minä nurisin ja istuin Nessien viereen painaen suukon hänen päälaelleen. Nessie punastui nolostuneena ja Charliekin tuijotti kahvikuppiinsa hämillään. Rupesin tunkemaan leipää suuhuni vauhdilla. Jessus, tässäpä talossa oli hilpeä meininki näin aamuisin!

  Siinä samassa Bella käveli sisään Edward kintereillään. Heidän vaatteensa ja hiuksensa olivat märät, joten arvatenkin he olivat olleet koko yön ulkona. Charlie avasi suunsa, mutta sulki sen sitten hitaasti. Järkevää. Kukaan ei oikeasti tahtoisi kuulla, miten he olivat yönsä viettäneet.

  Edward rypisti minulle kulmiaan. Bells tietenkin huomasi sen, ja katsoi minuun… terävästi? Kohotin kulmiani kysyvästi. En tietääkseni ollut loukannut ketään heistä. No, Blondia ei lasketa.

  Ennen kuin Bella ehti tehdä yhtään mitään, kuulin auton kaartavan kohti Charlien pihaa. Edward jähmettyi sekunniksi paikoilleen. Hänen kasvoillaan häivähti järkytys, ennen kuin se jo muuttui säteileväksi hymyksi.

  Hän katsoi suoraan minuun todetessaan: “Minusta tänne taisi kääntyä tuttu auto.”
  En tajua, ajattelin hämmentyneesti. Paitsi jos…

  Avaimet kilisivät ovessa, kun joku tuli niillä sisään kaatosateesta. Bells nyrpisti aavistuksen nenäänsä tulijan hajulle. Minulle se oli hyvin tuttu…
  
“Huh, mikä ilma”, tuttu ääni puuskahti eteisestä. “Charlie? Äit…”
  
  Miehen aloittama lause keskeytyi hänen haistaessaan meidät. Askeleet kiiruhtivat kohti keittiötä ja kohta tunnistin tutut kasvot, jotka jähmettyivät suu auki oviaukolle.

  “Seth!” Edward hymyili lämpimästi ja käveli hieman liian nopeasti hänen eteensä.
  “Edward?” mies ähkäisi. Samassa hänen kasvonsa vääntyivät aurinkoiseen hymyyn.
   “Edward!” hän toisti ja ryntäsi halaamaan tätä. Seuraavaksi Seth katsoi suoraan minuun.
  “Jake? Ei hitto, se olet sinä!” Mies ryntäsi rutistamaan minua. Nessie katsoi kasvojani huolestuneesti.
  “Jukra, sinä et ole muuttunut yhtään, Jake! Minä olen sinua pidempi!” Mies hekotti minun räpytellessä sekavana silmiäni. Oliko tuo Seth? Se nulikka?

  Uusi, aikuinen Seth hymyili yhtä rakastettavasti kuin ennenkin.
  “Bella! Voi pojat, nuo silmät sopivat sinulle!” hän huudahti Bellaa halatessaan.
  
Seth haroi mustia, pörröisiä hiuksiaan nähdessään Nessien, joka katsoi äitiään hämmentyneenä.
“Nessie? Sinähän se siinä?” Seth varmisti epäröiden.
Nessie nielaisi kuuluvasti, ennen kuin kuiskasi ujosti: “Niin. Tunnetko sinä minut?”
“Et taida siis muistaa minua? Kävin sinua katsomassa, kun olit vielä pikkuinen. Minäkin olin silloin vielä lapsi”, Seth selitti.   Nessie nyökkäsi kohteliaasti.
Seth huomautti: “Sinusta on muuten tullut tosi nätti. Olet tullut paljon vanhempiisi.”
  
  Tyttö painoi hämillään päänsä minun vihdoinkin herätessä horroksestani. Kyräilin Sethiä raivon tärisyttäessä raajojani ja mustatessa näköni. Nessie oli kaikkea muuta kuin “tosi nätti”! Nessie oli kaunotar, Nessie oli jumalatar, Nessie…

Edward kuuli ajatukseni, kuinkas muuten, ja laski kätensä olkapäälleni rauhoitellen. En liikahtanutkaan.
“Jacob, ei Seth sitä niin tarkoittanut”, Edward mutisi.
Seth kiirehti sopertamaan: “Oi ei Jake, käsitit väärin! En vain näe muita tyttöjä samassa valossa kuin Sallyä. En mahda sille mitään!”
Bella yritti keventää ilmapiiriä kysyen: “Sally? Kuka hän on?”
“Minun kihlattuni”, Seth vastasi sellaista rakkautta äänessään, että vihani hiipui. Vai oli Sethkin löytänyt Leimattunsa…


                          
                                                                                     ***
 

“Hyvää pullaa”, Seth kehui äitinsä leivoksia pullanmurujen lennellessä joka paikkaan. Tuijotin häntä pöydän kulmalla epäuskoisesti istuen. Oli tosiaan järkyttävää nähdä hänet noin… Aikuisena. Minua vanhempana.

 “No, Jake, kuinkas elämä vampyyrien keskellä on sujunut? Minähän sanoin, että he ovat oikeasti hyvää porukkaa”, Seth virnisti. Bells kiristeli hampaitaan; Charlie oli juuri mennyt vessaan, joten meidän olisi parasta pitää turpamme tukossa heidän vampyyrisydestään hänen palatessaan, jos halusimme pitää hampaamme ehjinä. Minusta se oli typerää, mutta kuinka vain.
“Hyvin minä olen pärjäillyt, kaikki on mennyt mahtavasti erästä Kultakutria lukuun ottamatta. Blondivitsini alkavat olla vähissä. Et sattuisi tietämään muutamaa hyvää?” kysyin.

   Nessie mulkaisi minua Rosea puolustaen, mutta Bellalta pääsi väkisinkin pieni tirskahdus. Meidän katsoessamme häneen hän käänsi nolostuneena katseensa kengänkärkiinsä. Hah, ajattelin voitonriemuisesti, 1-0 minun hyväkseni, kiitos Bellan.

 “No eipä tule mieleen”, Seth hykerteli Charlien saapuessa takaisin. Bella mulkaisi Sethiä ja minua varoittavasti.

  Nessie tuijotti sateeseen hajamielisenä, hiuskiehkuraansa hypistellen. Katseeni lukkiutui häneen. En edes tajunnut Sethin puhuvan minulle. Niinpä säikähdinkin, kun äkkiä joku hirveän kylmä tarttui minua olkapäästä ravistaen sitä.

 “Jake? Huhuu, maa kutsuu Jacobia”, Bella huusi korvaani sekä huvittuneesti, että hieman ärtyneesti. Minä hypähdin ilmaan.
“Ei tarvitse huutaa, en ole kuuro!” tiuskaisin hieman nolona.
“Ei siltä vaikuta”, hän mutisi silmiään pyöritellen. “Seth kysyi, tulisimmeko hänen mukaansa La Pushiin tänä iltana, mutta sinulla näytti olevan muuta tekemistä…”
“No kyllä tulemme”, minä huudahdin Bellan nurinoista välittämättä. “Jos se vain käy Samille.”
“Kiva, eli tavataan joskus neljältä”, Seth nyökkäsi nousten seisomaan. “Minun täytyy lähteä. Ja Jake”, hän sanoi silmää iskien, “paitasi on väärinpäin.”

 Käänsin paitani oikeinpäin muiden nauraessa.
  “Naurakaa pois vaan”, minä murahdin. Minä nyt en ainakaan kulkenut öisin pelehtimässäympäri Forksia.

  Edward sähähti hiljaa paljastaen aavistuksen ylähampaitaan.
  
Edward, tosi pelottavaa, ajattelin sarkastisesti. En minä yleensä ilkeillyt Edwardille, niin kuin ihan alussa, jolloin olin vihannut häntä koko sydämestäni. Nessie oli muuttanut kaiken; nykyään itse asiassa pidin hänestä. Tällä hetkellä hän kuitenkin ärsytti minua; hän sai tehdä mitä halusi, hänen vaimonsa suhtautuessa kiihkeästi jokaiseen liikkeeseen, jonka hän vain otti. Nessie taas… Kyllä minä tiesin, että hän rakasti minua. Mutta en ollut ollenkaan varma, kuinka paljon hän minua rakasti. Nessie oli vain joskus niin poissaoleva, niin välttelevä. Kuin hän pelkäisi koskea minuun…

  Bells vilkuili meitä levottomasti, suuret kultaiset silmät sirrillään. Hänellä ei olisi pitänyt olla aavistustakaan ajatuksistani, mutta silti hän tuijotti suojelevasti tytärtään. Minä sain osakseni epäluuloisen mulkaisun.
  
   Jaha, joku on tainnut juoruta jotain olennaista ajatuksistani, ajattelin happamasti. Edward kohautti anteeksipyytävästi olkiaan. Ei se kyllä toisaalta minua mitenkään yllättänyt. Mitä Edward nyt ei kertoisi Bellalle?

  “Voisiko joku kertoa, mitä täällä tapahtuu?” Bells kysyi, yritellen pysyä tyynenä. Surkea yritys.
  “Ei mitään vakavaa, rakas”, Edward vastasi rauhoittavasti.
   Bella vilkaisi vielä kerran minun suuntaani. Mikä tuota tyttöä riivasi? Ihan kuin olisin jotenkin se perheen “pahis”. Olisi mukava kuulla selitys.

  “Niin, ei mitään hätää Bells-kultaseni”, minä vinoilin. Bella puolittain hymyili Nessien äkkiä jäykistyessä. Tulin oitis levottomaksi.
“Nessie? Onko kaikki kunnossa?” tiukkasin. Nessie oli puoli sekuntia hiljaa, kunnes nyökkäsi.
“On, Jake”, hän mumisi ja nousi pöydästä.
  “Kiitos, ukki. Nähdään neljältä”, tyttö kuiskasi meille ja kipusi kiireesti yläkertaan. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä ontto tunne vatsanpohjassani.