Alice


  “Älä viitsi Jasper, siitä tulee mahtavaa!”

  Istuin Jasperin kainalossa etupihan porrasaskelmalla. Bella ja Edward olivat kilometrien päässä, Rose ja Emmett metsästysretkellä ja Carlisle ja Esme talon sisällä Denalin perhettä viihdyttämässä. Nessien ja Jacobin olinpaikkaa en luonnollisesti tiennyt, minä kun en kyennyt näkemään kumpaakaan, mikä oli hirveän ärsyttävää. Jonnekin hekin olivat kuitenkin kadonneet.

  Jasper huokaisi. “Alice, en usko, että Bella innostuisi tuosta suunnitelmastasi. Hän todella inhoaa juhlintaa.”
  “Mutta Nessie pitäisi siitä”, intin. “Bellalle luulisi käyvän juhlat, jotka olisivat puoliksi Nessien. Sitä paitsi, kuka muka oikeasti voisi kieltäytyä syntymäpäiväjuhlista trooppisella saarella? En minä ainakaan.”
  “Bellan ja Nessien syntymäpäiviin on vielä alle kuukausi aikaa, ja Bellan ja Edwardin hääpäivä on kohta. Lisäksi edessä on uusi muutto ja lukio. Missä välissä meinasit hoitaa vielä yhdet syntymäpäivätkin?”
  Minä kohautin hartioitani. “Se kyllä onnistuu.”

  Jasper virnisti ja sipaisi sormellaan poskeani. Hymyilin ja suljin silmäni.

  Tietenkin tekemistä olisi paljon, mutta onnistuisin kyllä. Uusi koti oli jo hankittu, lukio valittu ja suurin osa vaatesuunnitelmistani toteutettu. Bellalle olin hankkinut paljon uusia, muodikkaita vaatteita, jotka istuisivat hänelle kuin unelma. Mikä harmi, että siskoni ja parhaan ystäväni täytyi olla niin epämuodikas! Varmasti hän vain pyörittelisi silmiään tai kiukustuisi suunniltaan esiteltyäni hänelle uudet vaatteensa. Sellainen se Bella oli.

  Nessiellekin olin hankkinut kiitettävän määrän vaatteita. Hän onneksi oli tullut tässä suhteessa enemmän isäänsä, eikä vängännyt vastaan kuten äitinsä. Hän tuli välillä jopa mukaani shoppailukierroksille.

  Niin, Nessie. Olin Edwardin pyynnöstä ostanut tontin Charlien kotikadulta, aika vaatimaton puutalo. Nessie voisi kumminkin majailla siellä milloin vain halusi; hänestä ei vielä olisi tunnistusvaaraa. Vielä muutama vuosikymmen, eikä meillä enää olisikaan mitään erikoista syytä Forksiin; Charlie ei eläisi ikuisesti. No, Jacob ehkä haluaisi tulla silloin tällöin vilkaisemaan susiystäviään.

  Jasper siirsi huulensa ihan korvani viereen.

  “Miksi olet noin haikeana? Tiesit, että lähtisimme pian. Aloitamme pian koulun uudestaan, kymmenen vuoden jälkeen… Kymmenen vuoden tauon jälkeen ihmisten herkullisesta tuoksusta, siitä verenhimosta… Ihan kuin aloittaisin sen kaiken taas alusta.” Hän huokaisi raskaasti.

  Laskin käteni hänen kädelleen,

  “Jasper, minä tiedän että pystyt siihen. Olit aivan uskomaton silloin, kun Bella oli vielä ihminen. Nessiekin on puoliksi ihminen, älä unohda sitä. Olet saanut rutkasti harjoitusta”, muistutin.

  Jasperin suu vääntyi surumieliseen hymyyn.

  “Sinä se aina jaksat puolustaa minua. Minulla on surkea itsehillintä, Alice. Muistat kyllä sen, kun Bella sai haavan syntymäpäivillään, minähän se meinasin hyökätä hänen kimppuunsa, oman veljeni keskipisteen… Minun takiani me silloin lähdimmekin.”
  Pudistin kiivaasti päätäni. “Ei, Jasper, älä syytä itseäsi. Se oli onnettomuus! Ja kaiken lisäksi se tapahtui ikuisuus sitten, eikä kenellekään sattunut pahasti. Keskitytään mieluummin tähän hetkeen, juuri nyt.” Hymyilin hurmaavinta hymyäni.
 
   Jasper nauroi. “Kuinka vain haluat, kapteeni”, hän härnäsi ja lähestyi minua hymyillen.

  Nojauduin häntä kohti, mutta jäykistyin kesken liikkeen. Silmäni rävähtivät apposen auki ja lasittuivat. Tiesin sen olevan taas tulossa…

  “Alice? Mitä sinä näet?” kuulin Jasperin äänen tivaavan jostain kaukaa, mutta en ehtinyt vastaamaan.

  Yhden lyhyen hetken näin Volturien pääkolmikon, Aron, Caiuksen ja Marcuksen valtaistuimillaan, päättäen jotain.

  “Alice?” Jasperin ääni oli aavistusta kireämpi. Painoin sormeni ohimoilleni ja keskityin silmät ummessa.

  Näyssä oli tyhjiä aukkoja, en nähnyt niiden ylitse… Nessie? Jacob? Sudet?

  Keskityin Voltureihin. He päättivät, Aro päätti, mennä toimittamaan keskeneräisen asian, joka oli jäänyt heidän puoleltaan kesken…

  Aro sanoi paikan nimen, jossa keskeneräinen asia sijaitsi.

  Haukoin henkeäni ja räväytin silmäni auki. Jasper katsoi minua huolestuneesti, suu tiukkana viivana.

  “Volturit”, henkäisin, “he tulevat tänne, meidän luoksemme.”