Jacob


  Heräsin helmenharmaaseen aamuun. Silmäni kohdistuivat uskomattomaan näkyyn.

  Nessie nukkui vieressäni vatsallaan, vienosti tuhisten. Kupariset kiharat olivat valuneet paljaalta selältä tyynylle, sotkeutuneet takkuiseksi vyyhdiksi. Hänen täyteläisillä huulillaan välkkyi hymy.

  Minä vain tuijotin häntä. En ollut koskaan nähnyt yhtä kaunista, yhtä täydellistä olentoa kuin hän.

  Pienen ikuisuuden jälkeen nousin huokaisten sängyltä ja raahustin alakertaan. Avasin jääkaapin oven ja keräsin ruoka-aineita pöydälle. Tein itselleni voileipiä ja istuuduin pyöreän pöydän ääreen syömään. Tunsin itseni äärettömän onnelliseksi.

  Yläkerrassa Nessien kännykkä alkoi tärisemään, kuulin hänen voihkaisevan hiljaa.

  “Hei äiti”, hän haukotteli.
  “Hei. Herätinkö sinut? Anteeksi.”
  “Ei se mitään, ihan hyvä vain. Mitä kuuluu?”
  “No on meillä ollut hauskaa, mutta entäs sinä sitten? Tiedätkö jo sinä siitä, krhmm…” Bella vaikeni epäröiden.
  “Tiedän, olen täällä nytkin. En olisi ikinä uskonut, että ostatte meille talon! Kiitos!”

  Bella oli hetken hiljaa. Sitten hän mutisi: “minä en kyllä tiennyt koko jutusta, Edward sen keksi. Ja minusta se on sinun talosi, ei…”

  Siihen mennessä olin jo kiivennyt takaisin yläkertaan. Ojensin käteni, ja Nessie laski kännykän kämmenelleni. Hän tuijotti paljasta ylävartaloani kiinteästi. Peiton hän oli käärinyt ympärilleen.

  “Terve Bells”, tervehdin oikein herttaisesti. “Koskas olette tulossa takaisin päin, vai oletteko liian kiinni toisissanne?”
  “Hauskaa, Jake. Ihan tiedoksesi, olemme tulossa tänään”, Bella tuhahti.
  “Mahtavaa. On ollut ikävä.”
  “Niin meilläkin teitä. Alice kertoi Nahuelinkin saapuneen Forksiin?”
  “Joo. Nessietä katsomaan”, murahdin. Nessie hymyili tietäväisenä.
  “Kuulin, että sinulla oli Leahin kanssa joitain hankaluuksia.”
  “Kuulet tosi jänniä juttuja.”
  “Älä viitsi! Tiedät, että minua kiinnostaa!”
  “Niin, tiedän. Se juttu on jo selvitetty”, vastasin. Olin kyllä edelleen järkyttynyt siitä suudelmasta. Niin kuin Nessiekin.
  “No hyvä. Entä…” Samassa luurin toiselta puolelta kuului Edwardin ääni.

  “Kulta, meidän täytyy lähteä nyt”, hän sanoi hiljaisella äänellään.
  “Ai, selvä”, Bella vastasi, ja puhui sitten minulle ja Nessielle - kyllähän hänkin kuuli - : “minun täytyy nyt lopettaa. Nähdään pian!”
  “Nähdään!” me vastasimme kuorossa.

  Istahdin sängylle Nessien viereen ja kiersin käteni hänen vyötäisilleen. Nessie nojautui minua vasten.

  “Oli aika hitonmoinen yö, vai mitä?” mumisin hänen hiuksiaan vasten. Tunsin hänen ihonsa lämpenevän.
  “Niin”, hän kuiskasi ujosti.
  “Jaa että ‘kiitos meidän talostamme?’”
  Hän punastui entisestään. “Se tuli ihan luonnostaan, en minä…”

  Hiljensin hänet painamalla sormeni hänen huulillensa.

  “Minusta se oli mahtava idea. Entä sinusta?” kysyin naureskellen.

  Nessie hymyili.
 
  “Minustakin se oli hyvä idea. Mutta eihän me voida täällä asua, Forksissa?” hän mongersi sormiani vasten.
  “Ostetaan oma talo, niin kuin Edwardilla ja Bellallakin. Ihan millaisen sinä vaan haluat”, lupasin silmät loistaen.

  Nessienkin suuret, suklaanruskeat silmät hohtivat ja läikehtivät aivan kuin äidillään ennen vanhaan. Samassa hänen silmiensä valo kuitenkin sammui.

  “Jos me edes elämme siihen asti”, hän henkäisi surullisesti.

  Rutistin hänet lujasti syliini.
 
  “Sinua ne kuvottavat loiset eivät saa, vaikka se olisi viimeinen tekoni”, murisin päättäväisesti. Nessie voihkaisi ja erkani minusta.
  “Sitä minä juuri pelkäänkin! Parempi olisi, että te muut lähtisitte pakoon ja minä jäisin tänne yksin. Ehkä he sitten jättäisivät teidät rauhaan”, hän kuiskasi kiivaasti.

  Minä tuijotin häntä äimistyneenä, sitten lähes tulkoon vihaisena.
  “Nessie, älä ikinä, ikinä sano noin! Lupaa minulle!” älähdin.

  Hän painoi kätensä poskelleni.
  Ehkä se on ainoa keino.

  “Ei se ole. Volturit haluavat Bellan, Alicen ja Edwardin myös”, muistutin. Nessie rypisti otsaansa tyytymättömänä.

  Jacob, älä. Minut Aro haluaa.

  “Sinua hän ei tule saamaan”, ärähdin hampaat irvessä. Käteni tärisivät.

  Nessie silitti poskeani.
  “Ei huolehdita siitä.”
  Pudistin päätäni. “Ei, nyt kuuntelet. Emme voi jättää muita pulaan, mutta… sinä voisit päästä karkuun. Sinua ei voida jäljittää!” tajusin innoissani.
  “Ei tule… kuuloonkaan!” Nessie kivahti silmät kipunoiden.

  Välillemme laskeutui hiljaisuus. Aloin kiskoa farkkuja jalkaani.

  Nessie hipaisi selkääni.

  “Anteeksi Jake. Tiedän, että tarkoitit vain hyvää”, hän mumisi.

  Käännähdin ja kohtasin hänen anteeksipyytävät, kauniit kasvonsa. Ilmeeni suli.

  “Totta kai saat anteeksi, minun vikanihan se oli”, myönsin hypätessäni takaisin hänen viereensä. Nessie kiersi kätensä tiukasti vyötäröni ympärille ja painoi huulensa vatsalleni.

  “Minä rakastan sinua”, hän hymisi.
  “Minäkin sinua, ihan älyttömästi”, vastasin.

  Hän alkoi suutelemaan rintakehääni, kaulaani, ja vaikka melkein tärisinkin onnesta, eräs ajatus kiusasi minua häiritsevästi.

  Nessie ei ollut luvannut pysyä Voltureista erossa.