Bella

Räks.

Siinä meni lasinen maljakko tuhansiksi pirstaleiksi puulattiaa vasten. Kävelin lasinsirujen päällä tuntematta mitään. Tartuin uuteen maljakkoon ja paiskasin senkin maahan.

Yritin olla välittämättä perheenjäsenteni huolestuneista ja järkyttyneistä katseista, jotka ympäröivät minua. Otin käsiini lattialla lojuneen tennarin ja paiskasin sen seinän läpi murinan ravisuttaessa kehoani.

"Bella", joku mutisi varovaisesti. Kohotin hieman hämmentyneenä katseeni ja kohtasin Emmettin hämilliset kasvot.
"Bella", hän toisti. "Koittaisit rauhoittua, pikkusisko. Meitä pelottaa tuo käytöksesi."
"Emmett, älä puutu tähän", murahdin.
 

Samassa hän jo seisoi edessäni ja laski kämmenensä olkapäälleni.
"Bell-" hän aloitti, mutta suustani pääsevä kamala sähähdys hiljensi hänet. Yhden sekunnin päästä olin jo kyyristyneenä vastakkaista seinää vasten silmät leimuten.
 

Katselin järkyttyneenä, kuinka Emmett peruutti takaisin muiden luokse silmät suurina. Minusta tuntui niin pahalta. Mikä minua vaivasi? Olin sekoamassa ja pahasti. Se pelotti minua.
 

Ulko-ovi kävi ja minun Edwardini kiirehti luokseni sadepisaroita kuparisissa hiuksissaan. Hän rutisti minut itseään vasten sanomatta mitään.
 

Hautasin kasvoni hänen rintaansa vasten täristen hillittömästi. Kurkustani pääsi omituinen korahdus ja silmäni tuntuivat niin kylmiltä ja omituisilta. Oli kamalaa, kun ei kyennyt itkemään.
 

"Emm, anna anteeksi", inahdin.
"Ei haittaa, Bella."
"Anteeksi Esme, kun rikoin seinän ja maljakot", jatkoin kauhistuneena. Olin mennyt ihan sekaisin!
"Älä siitä huoli, kultaseni", Esme sanoi lohduttavasti.
Edward suuteli hellästi päälakeani. Suustani pääsi kuiva nyyhkäisy.
"Missä Jake?" kuiskasin. Missä paras ystäväni oli? Hän, joka oli yhtä tuskissaan kuin minäkin Nessien vuoksi?

Tunsin Edwardin jäykistyvän. Kohotin kysyvänä katseeni hänen kultaisiin silmiinsä. Omani olivat sysimustat.
 

Edward näytti hämilliseltä, nololta, säikähtäneeltä. Kurtistin kulmiani.
 

"Jake?" tiukkasin.
"Jacob lähti", Edward kuiskasi tarkkaillen kasvojani.
 

Kuulin seitsemän yllättynyttä henkäystä. Minä tuijotin häntä kauhistuneena, turtana. En hengittänyt.
 

"Bella?" Edward henkäisi huolestuneena, koskettaen poskeani.
"Minne Jacob lähti? Hylkäsikö hän meidät?" pihisin kalmankalpeana. Kuulin Esmen nyyhkäisevän.
"Oi ei, Bella, ei. Hän palaa takaisin - viikon päästä. Jake lähti Volterraan", Edward kuiskasi.
 

Tuijotin miestäni täydellisen liikkumattomana.
 

"Mitä. Sinä. Sanoit?" Rose rääkäisi silmät äkkiä leimuten. Hän astui huomaamattaan askeleen meitä kohti.
"Nessie on hänen Leimattunsa. En olisi kyennyt estämään häntä", Edward vastasi leukaperät kireinä.
 

Jasperin suunnalta tuulahti taas rauhallisuuden aalto. Yritin turhaan estellä sitä. Minä halusin suuttua. Minä halusin huutaa, raivota ja paiskoa tavaroita. Halusin tuntea.
 

Edward huokaisi. "Tiedän mitä ajattelette. Uskokaa pois, se olisi ollut mahdotonta. Jacob olisi vaikka tappanut meidät, kunhan vain pääsisi Nessiensä luokse."
Alice katseli häntä sohvankulmalta silmät sirrillään. "Eipäs. Jake kuuluu perheeseen. Olen pettynyt sinuun, velipoika."
 

Rose seisoi muutaman metrin päässä Edwardista kuin haluaisi repiä tältä kurkun auki. Emmett taas katseli häntä hämmästyneesti. Esme ja Carlisle näyttivät huolestuneilta, Jasper epäilevältä ja Alice, niin, pettyneeltä. Minä taisin näyttää hieman kaikilta yhtä aikaa. Peruutin askeleen taaksepäin.

"Bella…" Edward mumisi hiljaa. Hän hipaisi kättäni.
"Edward. Mikset kertonut minulle? Luulin ettei meidän välillämme ole salaisuuksia!" huomasin kirkaisevani. Jasper yritti taas rauhoitella minua.
"Sinä olisit lähtenyt hänen mukaansa", Edward kuiskasi kiihkeästi. Muut olivat jähmettyneet paikoilleen. Me riitelemässä oli aika harvinainen näky.
"Piru vie, Edward! Tietenkin olisin! Meidän lapsemme on siellä ihan yksin! Eikö se merkitse sinulle mitään?"
Hän säpsähti. "Bella, älä ole typerä. Sano, ettet tarkoittanut tuota."
"En sano! En voi uskoa, ettet kertonut minulle! Edward, minä…!" Hautasin kasvoni käsiini ja yritin turhaan peitellä uutta, kuivaa nyyhkäisyä. Aloin ripeästi peruuttamaan takaovea kohti.
"Bella! Rakas, olen niin pahoillani! Kulta, anna minulle anteeksi! Älä kiltti itke", Edward ähkäisi tuskan värittämällä äänellään. Hän lähti harppomaan minua kohti kädet levällään, kasvot vääristyneinä.
"Edward, anna hänen olla", Alice kuiskasi hiljaa.
 

Aukaisin oven ja pujahdin viileään yöilmaan. Juoksin kohti vihreää metsää taakseni katsomatta, mutta tiesin Edwardin lähtevän perääni.
 

"Anna minun olla rauhassa!" kiljaisin tuuleen. Kuulin Edwardin hiljentävän vauhtiaan ja lopulta pysähtyvän. Tunsin hänen tuskaisen katseensa selässäni.

Minä lensin synkässä metsässä sokeasti eteenpäin. Pääni tuntui räjähtävän minä hetkenä hyvänsä. Lyyhistyin paksua tammea vasten ja painoin kasvoni käsiini.
 

En ollut ikinä suuttunut Edwardille näin. En ikinä, koskaan, milloinkaan! Katselin kahta lintua, jotka pyrähtivät lentoon.
 

En ollut koskaan ollut Nessiestäkään erossa näin kauan, korkeintaan pari päivää. Tämä viikko sai minut hermoraunioksi.
 

Ja vielä Jakekin… Hänkin oli nyt vaarassa. Ja Edward salli sen!
 

Ärisin vihaisesti. Helvetti soikoon, miksen saisi viedä kilpeäni heidän suojakseen, jos Jacobkin sai noin vain lähteä?
 

Tiesin, etten olisi päässyt lähtemään. Edward ei olisi päästänyt minua. Ehkä hän palkkaisi kokonaisen vampyyriarmeijan vartioimaan minua?

Huokaisin, ja se teki kipeää. Kurkkuani poltteli kauhea jano. En ollut käynyt metsästämässä koko tänä aikana…
 

Kännykkäni värisi farkkujeni taskussa. Nostin sen nopeasti korvalleni, vilkaisten ensin varovasti puhelimen näyttöä.
 

"Hei äiti!" Nessie hihkaisi saaden minut hymyilemään. Miten hän saattoi kuulostaa niin onnelliselta, vaikka oli vankina murhaajien keskellä?
"Hei kulta", hymyilin.

"Ihan uskomatonta, että TUO tuli tänne!" hän puuskahti hellästi. Kuulin pienen tömähdyksen ja sitten Jacobin huvittunutta manailua.
"Antaisitko sille pölkkypäälle puhelimen?" pyysin kohteliasta leikkien.
"Joo, totta kai", Nessie naurahti. Kuului pientä kahinaa ja sitten kuulin jo Jacobin hengityksen luurin toiselta puolelta.

"No niin, Bells. Antaa tulla", hän sanoi reippaasti.
 

Vedin syvään henkeä.
"Okei. Miksi helvetissä lähdit ilman minua?!"
"Bella, et sinä olisi päässyt mukaan. Edward olisi vaikka lukinnut sinut itseensä kiinni, ettet vain olisi päässyt karkaamaan."
"Edward ei ole minun holhoojani! Minä olen itsenäinen nainen!" kiljuin kurkku suorana kivusta välittämättä.
"Mikä äidillä on?" kuulin Nessien henkäisevän.
"Kriisi", Jacob vastasi.
"Minulla mitään kriisiä ole!" ärisin.
"Totta kai, totta kai, Bells. Kuule, en olisi siltikään ottanut sinua mukaani. Pääsin hädin tuskin itsekään tänne, ja Aro on aika ailahtelevainen. Lisäksi täällä on Jane, enkä minä olisi millään jaksanut erottaa teitä kokoajan toistelle kimpusta. Lisäksi Edward-"
"Joo joo, selväksi tuli! Olen silti sinulle vihainen", mutisin.
"Älä ole. Kuule, minä pidän Nessiestä huolen. Minun on vaikeaa sanoa tätä, mutta… Luulen, ettei täällä olekaan niin kauhean vaarallista. He eivät koskisi Nessieen. Aro suorastaan jumaloi häntä, melkein yhtä paljon kuin minä", Jake sanoi ja naurahti sitten. Nessie taisi suudella häntä.

"Jacob, minä…"
"Volturit ovat kyllä oikeita huumorimiehiä. Jane, siinäpä vasta ilopilleri!"
He molemmat nauroivat. Minuakin rupesi hymyilyttämään.
"Älä vaihda puheenaihetta. Se-"
"Bella-kulta, kaikki sujuu hyvin. Luota minuun. Vedäpäs henkeä ja palaa Edwardisi luokse", Jacob komensi lempeästi.
Rypistin otsaani. "Mistä tiesit?"
 

Hän tuhahti.
"Olenhan sentään paras ystäväsi. Kyllä minä sinut tunnen. Olet vähän niin kuin… minä itse, tosin naispuolisena versiona."
"Loistavaa, Jake."
"Menehän nyt. Nähdään pian!"
"Heippa äiti!" Nessie hihkaisi.
"Hei", mumisin linjan katketessa.

Katselin hetken puun kuluneita uomia. Että olin ollut typerä! Kuin pahainen kakara. Välillä ihmettelin tosissani, kuinka Edward oikein jaksoi minua.
 

Tiesin kyllä vastauksen. Hän rakasti minua.
 

Ryntäsin juoksuun tuulen vinkuessa korvissani. Oli alkanut taas sataa, mutten välittänyt.
 

Edward istui talomme portailla pää painuksissa. Hän katseli tarkkaavaisesti ilmettäni saapuessani pihamaalle, ennen kuin nousi varovaisesti pystyyn.
 

Pienesti kiljaisten hypähdin hänen syliinsä. Edward kietoi huokaisten kätensä ympärilleni minun kietaistessa sääreni hänen selkänsä taakse. Painoin huuleni hänen huulilleen ja suutelin niitä ahneesti. Edward rutisti minut rintaansa vasten ja voihkaisi hiljaa.

"Anteeksi, olen kauhea idiootti", puuskahdin suudelmien välissä.
"Et ole, rakas. Minä se tässä olen."
"Ollaan sitten idiootteja yhdessä", hymyilin ja ripottelin suudelmia hänen kasvoilleen.
"Hmm", Edward hymisi. "Kuulostaa hyvältä."