Charlie


  “Charlie hei! Syötkö sinä tuon, vai syönkö minä sen? Tai vaikka Nessie”, Jacob kysäisi hörähtäen. Nessie pukkasi häntä kylkeen.
  “Syö sinä vaan”, murahdin ja nousin pöydästä tuoli lattiaa raapien. Jake hyökkäsi heti ruoan kimppuun. Hän ojensi Nessiellekin palan kakkua. Tyttö vilkaisi minun suuntaani, ennen kuin näykkäisi huokaisten palasen. Tyttö oli aina ollut nirso ruoan suhteen.

  Lampsin olohuonetta kohti. Erotin Bellan ja Edwardin hiljaisen puheensorinan, joka alkoi vasta ollessani kuuloetäisyydellä. Ihan kuin he olisivat esittäneet vuokseni…

  “Haluaisitko tulla huomenna kanssani Port Angelesiin? Haluan testata uutta autoani”, Edward kuului kysyvän.
  “Totta kai. Ai hei isä”, Bella huudahti muka yllättyneenä. Tyttö oli surkea näyttelijä, oli aina ollut.
  “Hei vaan”, mutisin istahtaessani heidän vastakkaiselle sohvalle. Hengitin hieman hengästyneesti.

  Tyttäreni sipaisi luonnottoman valkealla kädellään tumman suortuvan korvansa taakse. Hän katseli minua huolestuneesti suurilla kultaisilla jalokivisilmillään.

  “Isä, sinun ei pitäisi rasittaa itseäsi liikaa. Alat olla jo… No, et niin nuori enää”, hän muistutti varovasti.
  “Minä voin mainiosti, kiitos vaan. Mitäs sieltä telkkarista nyt tulee?” Käänsin katseeni televisioon ja syvennyin ruudun tapahtumiin. Sivusilmällä näin Edwardin ja Bellan vilkaisevan toisiaan.

  “Kuule, Charlie… Tiedäthän, että uusi lukukausi alkaa parin päivän päästä?” Edward aloitti epävarmasti.
  “Tiedän toki. Eikös se ollut ensi maanantaina?”
  “Oli… Oli se”, Edward sanoi. Hän käänsi katseensa käsiinsä.

  Katsoin heitä hiljaa. Edward istui jäykkänä sohvan reunalla, kuin kivettyneenä. Pitkät ripset olivat laskeutuneet kultaisten silmien tielle.

  Bella näytti murheen murtamalta. Hänen uudet kasvonsa olivat vääntyneet, tummanruskeat, pitkät hiukset olivat laskeutuneet kasvoille. Kohtasin hänen ahdistuneet, hypnoottiset silmänsä. Koko talo oli epäilyttävän hiljainen.

  Totuus iskeytyi päähäni sillä sekunnilla.

  “Se koulu on jossain muualla. Te lähdette parin päivän päästä”, kuiskasin yksitoikkoisesti. Silmiäni kirveli.

  Tietysti. Eiväthän he tänne voisi jäädä. Sellaisia kun he olivat, koko perhe - he eivät olleet normaaleja. Eivät… ihmisiä. Joitain muita. Nessie tosin heistä oli ihmismäisin, muttei hänkään normaali. Hän oli erilainen.

  Miten selviäisin ilman häntä? Olin elänyt niin monta vuotta ilman Nessietä, että olin jo tottunut siihen. Heidän palattuaan opin tuntemaan hänet, aikuisen Nessien. Nessie kuului jokapäiväiseen arkeeni, kuten myös Bella, jota rakastin myöskin syvästi.

  He eivät olleet normaaleja. Mitä jos he katoaisivat, enkä näkisi heitä enää koskaan?

  Yhtäkkiä Nessie oli edessäni. En ollut nähnyt hänen tuloaan.
Hänen lämpimän ruskeissa silmissään oli kyyneleitä. Yksi vuosi yli.

  “Ukki, minä tulen käymään niin usein kuin vain voin, ja sinä voit tulla meille koska vain. Enhän minä kestäisi ilman sinua, minähän rakastan sinua!” tyttö niiskaisi.

  Kohosin hitaasti seisomaan ja rutistin hänet tiukkaan halaukseeni. Purin hammasta, etten itkisi.

  “Minäkin rakastan sinua tyttö, minäkin rakastan sinua”, nielaisin hänen pronssisia kihariaan vasten. Käteni tärisivät.

  Bella nousi myös seisomaan ja suorastaan leijui luoksemme. Hänkin kiersi sanattomana kätensä ympärillemme. Värähdin jäistä kosketusta.

  “Isä, emme me sinua jätä”, hän mumisi. Puristin hänen kovaa kättään.

  Avain rapisi lukossa, ja hetken päästä Sue kurkisti kulman takaa Seth vanavedessään.

  “Mitäs täällä tapahtuu?” hän ihmetteli.



                                                                                                              ***



  “Ai te lähdette jo niin pian! Mikä harmi, olisin voinut teitä täällä enemmänkin nähdä…” Seth harmitteli. Katselin käsiäni.
  “Joo, mutta ette te meistä niin helpolla pääse eroon! Onhan meillä lomia, ja voimme asua tuossa naapurissa”, Jake hymyili.

  “Naapurissa?” murahdin.
  “Niin tuota, Nessielle on ostettu se tontti tuosta vähän matkan päästä. Et sinä tiennytkään”, hän muisti.
  “Ei, en tiennyt”, ähkäisin. Mulkaisin hurjana poikaa, joka nojaili seinää vasten kädet puuskassa.

  Jacob hymyili vain minulle ärsyttävän huvittuneesti. Nessie katseli hyvin kiinteästi lattiaa.

  Käänsin erittäin hitaasti katseeni takaisin Bellaan, joka hipelöi hermostuneena hiuksiaan.

  “Tarvitsetteko te muuttoapua? Voisin poiketa teillä, ja…”
  “Ei, emme tarvitse. Et saa tulla meille”, Bella suorastaan kiljaisi.
  Katsoin häntä järkyttyneenä. “Miksi?”
  “Char- isä, meille on tulossa jälleen… Vieraita. Vieraita, joita sinun ei tarvitsisi tavata. Kiitos kuitenkin”, hän sanoi hiljaa.

  Katsoin ympärilleni. Kaikki näyttivät niin jännittyneiltä, pelokkailta, että pelästyin itsekin.

  Samassa Edwardin pää pongahti ylös, ja hän vilkaisi Sethiä kuin tämä olisi kutsunut häntä.

  “Seth, mentäisiinkö vilkaisemaan sitä autosi moottoria?” hän kysäisi huolettomasti.

  Seth näytti kysyvältä, mutta nyökkäsi sitten ymmärtäen. Miehet kävelivät pihamaalle sulkien oven perässään.

  Kosketin tyttäreni kättä. “Onhan kaikki hyvin? Voisinko auttaa jotenkin?”

  Bella hymyili heikosti.
  “Me pärjäämme kyllä, älä sinä meistä huolehdi.”
  “Mutta…”
  “Charlie, uskopa nyt kiltisti Bellsiä”, Jake sanoi. Hän oli kävellyt äänettömästi Bellan vierelle. Mulkaisin häntä kiukkuisesti.

  Sue oli istuutunut viereeni ja puristi nyt rauhoittavasti kättäni. Nessie istui hänen toisella puolellaan. Hän hipelöi hajamielisenä pientä medaljonkia, joka roikkui hänen kaulassaan, painavat kiharat kasvojen tiellä.

  Minä en erottanut milloin se tapahtui, mutta yhtäkkiä Edward oli jo rynnännyt takaisin sisälle Seth perässään. Edwardin silmät harhailivat jotenkin eläimellisesti puolelta toiselle.

  Bella hypähti ripeästi ylös. Hän siirtyi miehensä rinnalle. He katselivat toisiaan ilmeettöminä.

  “Mitä nyt?” Jacob puuskahti.

  Edward katsoi häntä lyhyen sekunnin.
  “Anteeksi Charlie, mutta meidän täytyy valitettavasti nyt lähteä”, hän sanoi värittömästi. “Meitä tarvitaan kotona.”

  Nessie ja Jacob vilkaisivat toisiaan, ja siirtyivät sitten hekin ripeästi eteiseen. Jacobin mustat kulmat olivat kurtussa.

  Minä ryntäsin heidän peräänsä.
  “Tulettehan takaisin?” kysyin huolestuneena.
  “Minä lupaan”, Bella kuiskasi. Hän liihotti tietämättömän sirosti luokseni ja suuteli lumenkylmillä huulillaan poskeani. Näin ohikiitävän hetken hänen silmissään hallitsematonta huolta ja ahdistusta.

  Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Nessiekin oli jo luonani. Hänkin painoi kuumeisen kuumat huulensa poskelleni.

  “Nähdään taas”, hän henkäisi, halasi minua lujasti ja perääntyi sitten. Katselin avuttomana, kuinka nuo neljä kävelivät ripeästi luotani.